Vihdoin oli aikaa hoitaa verikokeidenkin otto. Onneksi laboratorioon ei ollut pitkää jonoa, hyvä kun edes puudutus emla ehti kunnolla tehota kyynärtaipeessa. Kaksi putkea verta imettiin kyynärtaipeesta ja lisäksi otettiin sormenpäästä yksi lasiputki (mikä sen oikea nimi on?) verta.
Kyynärtaipeen verikoe onnistui ilman itkuja, mutta sormenpään kohdalla pääsi jo hieman itkua Juniorilta.
Nyt sitten jäätiin odottelemaan tuloksia, löytyykö geeneistä mitään vikaa ja/tai onko taustalla kehitysvammaa? Tuloksien tuleminen kestää vähintään 3 viikkoa sairaalaan ja kotiin sitten siittä vielä muutama viikko, joten elokuun lopulla voidaan niiden tietoja alkaa odotteleen.