1100501.jpg

Sopeutumisvalmennuskurssi on takana. Kurssi oli antoisa ja viikko meni nopeasti.

Nyt kun on ollut muutamia tunteja kotona ja saanut rauhassa miettiä kuultua ja nähtyä, niin kurssista on entistä parempi olo. Tällä tarkoitan siis sitä, että kurssita jäi paljon käteen, vaikkakin jossain vaiheessa olin hieman pettynyt kurssin antiin.

1100506.jpg

Päivät olivat erittäin täyteen puukattuja ja sisällä tuli aikuisien oltua lähes viikko ilman ulkona käyntiä. Itse en ainakaan jaksanut ohjelmien loputtua raahautua ulos kuin yhtenä ainoana päivänä.

Kurssilla oli 6 perhettä ja siellä oli omaa ohjelmaa aikuisille, dysfaattisille ja sisaruksille. Kurssi oli erittäin rankka varmaan omalla tavallaan jokaiselle noille ryhmille ja väsymys näkyi lapsista jo kurssin puolivälissä.
Ohjelma alkoi aamusin kello 9.00 ja jatkui riippuen päivästä kello 16 tai pitempään. Päivällä oli sentään parin tunnin lepohetki. Myöhäsimmät luennot olivat ilta seitsemään saakka. Kolmena päivänä illalla oli lisäksi mahdolisuus perheuintiin ihanan lämpimässä vedessä!

1100503.jpg

Yksi ihanimmista asioista kurssilla oli se, että joku muu teki ruuan ja aamupalapöytä notkui jos minkälaista vaihtoehtoa. Muutenkin ruokailu oli monipuolista ja vaihtelevaa. Erityisruokavaliotkin otettiin ilmeisesti hyvin huomioon. Meillä ei erityisruokavalioita ole, mutta se mitä sivusta seurasi, niin näytti toimivan.

1100504.jpg

Mitä sietten siellä luennoitiin ja tehtiin?

Ensin aikuistenohjelmasta, mistä itse tiedän enemmän.

Ohjelmassa oli pienryhmäkeskustelua, jossa perheiden vanhemmat jaettiin eri ryhmiin ja näissä seitsemän hengen ryhmissä, joissa siis oli sekä 6 vanhempaa, että yksi ohjaaja keskusteltiin eri jutuista. Kerrottiin miten lapsen dysfasia on havaittu ja missä vaiheessa kuntoutuksen osalta ja muutenkin nyt mennään, keskusteltiin parisuhteen voinnista ja kerrottiin omakohtaisia kokemuksia ja hyviksi havaittua juttuja eri ongelmiin.

Lisäksi oli luentoja.

Neurologi kävi luennoimassa dysfasiasta sen erilaisista oireista ja vastaili mieltä painaviin kysymyksiin. Valitettavasti aika oli rajallinen, häntä olisi kuunnellut pitempäänkin.

Kuntoutusohjaaja kävi kertomassa ja neuvomassa miten byrokratiaviidakossa liikutaan.

Puheterapeutti luennoi erilaisista kommunikointimenetelmistä ja ylipäätään dysfasiasta.

Psykologi kertoi arjen ongelmista ja antoi joitakin neuvoja siinä jaksamiseen...

Kävimme myös tutustumassa dysfasialiiton ylläpitämään nuortentaloon. Ihan varteenotettava vaihtoehto itsenäistyvälle nuorelle!

1100510.jpg

Dysfaattisten ryhmästä kulin lähinnä ryhmien pitäjiltä hieman ja katselimme videota, jota oli kuvattu näistä ryhmistä.
Puheterapeutin luona tehtiin ryhmäharjoituksia. Opeteltiin oman vuoron odottamista ja omalla vuorolla tekemistä. Pelailtiin pelejä ja tuotettiin hieman omaa kommunikointia, keskusteltiin eri asioista ryhmässä. Viittomaopettaja puolestaan opetti lapsille joitakin viittomia ja käytti kuvia kommunikoinnin apuna. Lauloi lauluja viittomia apunakäyttäen yms.

1100512.jpg

Sisaruksilla oli puolestaan omaa sisarussopeutumisvalmennusta. Siellä keskusteltiin mitä dysfasia on ja miten se ilmenee. Kerrottiin mitä puherapiassa tehdään ja he kävivät siellä myös tekemässä muutamia harjoituksia, jotta tehtävät kongretisoituivat sisaruksille. Lisäksi heille kerrottiin dysfaattisen sisaruksen erityistarpeista, erityiskoulumahdollisuudesta yms. Tämä kaikki askarrutti meidän keskimmäistä lasta paljon kotiin päästyä iltasella, kun hän alkoi miettimään erityiskoulumahdollisuutta Juniorille ja se kaikki hieman itketti rankan kurssin päätteeksi. Myös kurssilla saadut uusia ystäviä jo ikävöitiin, sillä 6 päivää tiukasti yhdessä aamusta iltaan oli yht´äkkiä "hiljentyneessä" ympäristössä kova muutos.

1100514.jpg

Itse kurssilla ymmärsin Juniorin käytöstä paremmin. En ollut kaikkea sitä ajatellut johtuvan dysfasiasta, mitä meidänkin elämässä pystyy havaitsemaan.

Se jatkuva huuto, jota meidän perheessä on jatkuvasti on myös normaalia dysfaattisen perheen arkea. Meidän lapset eivät siis sittenkään tappele enempää kuin muutkaan dysfaattiseten lasten  perheessä lapset tappelevat. Mutta huomattavasti enemmän, kuin "normaalin" perheen lapset.

Siirtymävaiheiden ongelmat, joita Juniorilla on ehkä hieman johtuu dysfasiasta, vaikka ymmärtäminen onkin hänellä aikalailla "normaalin" tuon ikäisen lapsen tasolla. Sen takia siis meillä lasketaan kaikkea. Keinumisen loppumista lasketaan, aina tarvii sanoa, että: "Vielä viisi vauhdin antoa ja sitten lähdetään." tms.

Korkeakipukynnys on aika normaalia dysfaattisille lapsille. Tämän olen kanssa havainnut Juniorilla olevan. Hän ei juurikaan valita pienistä kolhuista eikä esim korvasäryistä. Tämän takia Juniorin ollessa pieni korvatulehduksen huomasi hänellä vasta sitten, kun korvat vuosivat mätää, kun tärykalvo oli itsekseen puhjennut. Muuten ei korvatulehdusta huomannut ollenkaan.

Eri aistiherkkyydet ovat tavallisia dysfaattisille ja siksi ehkä Juniori ei kestä hirveän kovaa meteliä niin kuin muut meidän perheen lapset. Aina menee kädet korville, kun tietty volyymi ylittyy.

Jo täällä aikaisemmin mainitsemani (hieno)motoriikkahäiriöt ovat tavallisia dysfaattisille ja hahmotusongelmia, joita olen kanssa alkanut havaitsemaan (tai ainakin luulen niin) Juniorissa on tavallista dysfaattiselle henkilölle.

1100515.jpg

Kurssi oli antoisa ja jossain vaiheessa tulemme kyllä hakemaan uudelle kurssille.

Terveisiä kaikille mukana olleille!