Tänään oli sitten taas kuntoutuspalaveri päiväkodilla. Paikalla oli mun lisäksi kaksi päiväkodin hoitajaa, puheterapeutti ja sairaalan kuntoutusohjaajan sijainen. Neuvolan täti ei päässyt paikalle, mutta aikaisemmin saamani palautelappu sentään oli pöydässä vähän esillä.

Taasen 1½h riitti vallan asiaa Juniorista. Mietittiin taas seuravan ½-vuoden tavoitteita, miten eri osa-alueita kuntoutetaan missäkin taholla ja kerrottiin mitä edistystä on havaittu Juniorissa.

Päiväkodista tuli palautetta, että kädet ovat edelleen aika lötköt tekemään mitään vaativampaa esim käsien pesu tai muovailuvahan muovaileminen, mutta ½-vuodessa on edistystä tullut pukemisessa - sukatkin jo menee itse jalkaan ja nyt on myös huomattu, että perunoiden pilkkominen onnistuu veitsellä jo itse. Tämän taidon oppi syntymäpäiväviikollaan eli siis pari viikkoa sitten. Piirtäminen on alkanut nyt kevään myötä myös päiväkodissa hieman kiinnostaa enemmän ja saksilla leikkaamista pitäisi siellä alkaa nyt harjoittelemaan, kun pistely jo sujuu viivaa pitkin.

Puheterapeutti puolestaan antoi palautetta, kuinka innokas Juniori on tekemään kaikkia tehtäviä. Ja kertoi kuinka yrittää saada Juniorin muodostamaan erilaisia hassuja tavu-sanoja, jotta Juniori oppisi sanomaan osaamansa kirjaimet toisten seurassa aina oikein. Esim puta, tupa, tapa, pata. Viittomien käyttöä korosti ja kuvien käyttöä myöskin kommunikoinnin tukena. Paha mulkaisu tuli sieltä suunnalta, kun sanoin hieman laistaneeni taas viittomista. Kotiin päästyä taas viitottiin kaikki lauseet Juniorille ja kyllä hänkin sitten vastasi viittomalla, mutta kun se vaan aina jää, kun puhettakin oma väki jo ymmärtää aika hyvin. Lähes kaikki tietämäni dysfasialasten perhee eivät edes ole viitsineet/halunneet opetella viittomia, me sentään joskus jaksetaan niitä käyttää ja silti saadaan haukut aina laiskuudesta. Ehkä olisi meidänkin vain pitänyt olla edes opettelematta viittomia aikoinaan, sillä konsti ei ehkä siihen käyttämättömyyteen puututtaisikaan niin usein?!

Kuntoutusohjaaja puolestaan kehui tekemääni kuvakirjaa ja antoi ehdotuksia reissuvihon käytöstä päiväkoti-puheterapia-koti välillä, eli aikaisemmin aloittamani päiväkirjan tulisi saada jatkoa päivittäisistä piirtelyhommista. Sinne jokaisen tahon kuulemma pitäisi aina piirrellä mitä milloin missäkin on tapahtunu, jotta Juniori voisi kertoa eri paikoissa kuvien avulla kuulumisensa. Voih plääh. Mä olen niin huono piirtämään, että mielummin etsin jostain netistä/lehdestä kuvan siihen tai kaikista mieluiten otan kuvan ja tulostan sen printterillä, mutta eihän sellaista joka päivä jaksia!

Ihan uskomattomia oletuksia sitä on henkilöillä, jotka tekevät tätä työkseen, mutta joilla ei ole oikeesti mitään henkilökohtasta kokemusta elää 24h/7pv/vk tässä tilanteessa. Ei sitä jaksa enää mitään ylimääräisiä askarteluja tehdä, hyvä kun jaksaa hoitaa byrokraattiavidakossa seikkailun, työnsä ja normaalin arkielämän. Taas tuli niin surullinen olo siittä, kun kaikkensa yrittää (jaksaa) tehdä Juniorin eteen ja parhaaksi ja silti mikään ei tunnu riittävän minnekään taholle. Tuskin me nyt tätä asiaa kaikkein huonoimmin ollana hoidettu alusta alkaenkaan?!

No seuraava vastaava palaveri on sitten taas ensi syksynä - syys- tai lokakuussa (en muista kumpaan päädyttiin). Silloin sitten taas katotaan miten Juniori on edennyt kehityksessään ja mistä tehtävistä taas vanhemmat ovat laistaneet.