Tänä aamuna sain käteeni yhteenvedon syksyn kuntoutuspalaverista. Hassua sinänsä - eilen päiväkodista hakiessani Junioria mun piti kysellä tämän paperin perään, mutta en saanut siihen mahdollisuutta, kun oma hoitaja ei ollut paikalla ja tänä aamuna suunnittelin sen kysymystä jälleen, mutta sepä olikin jo valmiina Juniorin omassa lokerossa.

Olinkin jo unohtanut, mitä kaikkea palaverissa juteltiin, mutta nyt taas muistui mieleen kaikkien eri tahojen kommentit Juniorista.

Tavoitteet oli jälleen kirjattu ja keinot niihin pääsemiseen myös.

Tavoitteet olivat samoja vanhoja tuttuja juttuja, joita on tainnut olla ennemminkin ainakin jossain jo esillä.



Ja keinoina oli lueteltu mm nämä...


Noita tukiviittomia nyt kuljetetaan kaikissa papereissa mukana, vaikka moni eri hekilö ja taho on todennut, että Juniorin hienomotoriikka ei riitä viittomiin. Kotona ne on jo lähes kokonaan kuopattu, mutta puheterapeutti ja päiväkoti niitä edelleen käyttävät.

Täytyisi jaksaa tehdä tosiaan tuollainen kuvakorttipeli Juniorille kotiinkin. Ideakin siihen olisi, mutta kun vain saisi sellaisen aikaiseksi.
Myöskin muovailuvahan kaivaminen kaapista esiin (tai no hyllyllä se on näkyvillä päivittäin), piirtely ja saksilla leikkaaminen olisi sellaisia mitä tarvitsisi kotona enemmän harjoittaa, mutta jotenkin sitä vaan ei jaksa sellaiseen paneutua ja avustaa. Viikonloppuna sentään Juniori innostui pujottelemisesta



Aikaa se vei ja apua tarvittiin, mutta hyvin se hahmottaminen ja työn käsittely ja kääntely kädessä parani työn edetessä. Vielä olisi vähän matkaa työtä tekemättä, Juniori kun väsyi tuohon hommaan kesken pistelyn jo moneen kertaan, mutta aina se käteen otettiin uudestaan :-)