Olen jutellut toisten vammaisten lasten vanhempien kanssa ja he eivät halua lapselleen millään pidennettyä oppivelvollisuutta tai erityisjärjestelyjä koulun suhteen ollenkaan - ei pienennettyä luokkaa, ei erityiskoulua (se kun leimaa lapsen)... Toiset sitten taistelevat hampaat irvessä kaikesta erityisjärjestelyistä, kuten minä haluan ja vaadin, että Juniori saa pidennetyn oppivelvollisuuden ja pääsee vielä erityiskouluunkin dysfasialuokalle.

Mikä sen parempi paikka on tuollaiselle erityislapselle? Siellä on tarpeeksi pienet luokat ja pätevä henklilökunta jolla on enemmän aikaa ja tarvittaessa avustajia, jotka keskittyvät juuri tuohon tiettyyn yksilöön, auttavat sitä vaativissa asioissa, jotta tuo pieni lapsi pystyisi opiskelemaan täyspainoisesti vaditut jutut.

Kun tietty taso on saavutettu ja avun tarve vähentynyt, niin sieltähän pääsee sitten kyllä normiluokkaan (jos lapsi opiskelee normaalin opetussuunnitelman mukaisesti - jos siihen siis taidot riittävät, eikä vamma aiheuta sen suhteen ongelmia). Mutta nomaalikoulusta on vaikeampi siirtyä erityisopetukseen ainakin erityiskouluun, johon muutenkin on tunkua ainakin täällä meillä päin.

Itse ainakin toivon saavani Juniorin koulunkäynnin alotuksesta mahdollisimman helpon ja sellaisen, jossa sitä ei kiusata normaalikoulun raakuuden takia. Toki erityiskoulussakin varmaan on kiusaamista jossain määrin, mutta koska siellä kaikki oppilaat ja usein osa henkilökunnastakin on jotankin erityisiä, niin se on niin lähellä jokaista siellä olevaa, että se ei ole ainakaan se kiusaamisen syy, että toinen ei osaa puhua kunnolla. Usein erityiskoulut ovat myöskin niin pieniä, että siellä kaikki tuntevat toisensa muutakin kuin vain ulkonäöltä. Omalla kokemuksellani koulunkäyntiavustajantehtävissä toimiessani myös lasten lisäksi vanhemmat tulivat aika tutuksi erilaisissa juhlissa ja yhteisen toiminnan merkeissä.

Näkeehän lapsi erityiskoulussa myös vertaisiaan ja saa näin ollen vertaistukea muilta, joka jäisi vallan pois normaalikoulussa. Normikoulussa erityislapsi on juurikin se erityinen... se pieni ´Ville´, joka ei osaa puhua ja se ´Kalle´, joka kävelee hassusti ja joille voi ja saa nauraa vapaasti koko 500 oppilaan voimin. Normaalikoulussa opettaja ei ehdi keskittymään siihen mitä puhumaton lapsi juttelee ja haluaa kertoa. Hänellä ei ole taitoa auttaa vastaan tulevissa ongelmissa, jotka johtuvat vammasta, joten erityislapsi on se mukana roikkuja, joka tekee kotona kovasti työtä, että pysyy siinä tahdissa, jossa muut menevät. Tämä kuluttaa lasta, lapsen itsetuntoa ja motivaatiota opiskella uusia asioita. Kouluun ei ole välttämättä sen jälkeen enää kiva mennä. Ehkä poikkeuksiakin on, ehkä jossain on sellainen normikoulunopettaja, joka osaa ottaa huomioon juuri tämän lapsen tarpeet ja auttaa siinä tarvittaessa, mutta millä voi olla varma, että juuri tämä tietty opettaja tulee meidän lapselle?

Se kokemus, mitä on omien lapsien myötä normaalikoulusta, ja jonne Juniorikin menisi, jos normaali olisi, niin ei ainakaan itseäni kovasti vakuuta, siittä avun tarpeen tyydytyksestä. Omilla vanhemmilla lapsillani on jonkin verran lukihäiriötä ja en voi sanoa, että ne mitenkään kovin hyvin siellä otetaan huomioon, vaikka opettajat niiden ongelmista onkin selvillä. Vanhemmalla pojalla tulee neljännelle mentäessä jo 6. oma opettaja, joten aina saa olla selittelemässä meidän perheen ongelmista, kertoa kaikki mahdollinen, jotta se uusi opettaja oikeasti ottaa meidät tosissaan, eikä ajattele, että kuhan nyt vaan puolustellaan tuota meidän pojan kirjoitustaitoa ja "laiskuutta" opiskella asioita. Kotona sitten tehdään sen verran enemmän työtä heidänkin koulukäynninsuhteen mikä on tarpeen ja välillä läksyjen tekoon menee jo tuollaisella 2-3 luokkalaisella 3 tuntia, joka koulupäivän päälle on mielestäni noin peinellä aikas iso määrä!

Ei eityiskoulu varmaan kaikkea ongelmaa poista, eikä se ole mikään "ylijumala" - ihmeidentekijä, mutta omalta osaltaan se ainakin helpottaa tuollaisen erityislapsen koulunkäyntiä. Tämä oli vain oma kantani, ei siis mitään todistettua aineistoa :-D ja saahan sitä ihminen on olla muutakin mieltä.