Nyt on jo 3 dysfaattisten lasten uimakoulukertaa takana. Juniori aloitti uuden harrastuksen intoa puhkuen, juoksu jalkaa. Mutta kuinkas sitten kävikään?!

Juniori ei ole koskaan tykännyt kastella päätään veteen, ilmeiseti jonkinlaista aistiyliherkkyyttä on ollut aina hänellä kasvojen alueella, pienenä kun piti aina heti pyyhkiä suun ympärys, jos siihen meni jotain ruokaa tms. Samoinhan laita oli myös käsissä ja jaloissa. Edelleen hiusten pesu on taitolaji, jonka kaikista mieluiten Juniorin mielestä saa hoitaa isi.

Vielä vuosi sittenkin Juniori ei oikein tykännyt mennä uimahalliin uimaan. Kun alkujännityksestä päästiin, niin kyllä hän siellä tykkäsi olla, mutta se kastautuminen ym oli ongelmallista. Samoin uimahallissa kuuluvat äänet eivät ennen olleet kovinkaan kivoja. Joten olen tyytyväinen, että hän edes on siellä altaassa.

Jo toisella kerralla kävi pieni haaveri Juniorille ja häneltä kastui kasvot veteen. Eihän siinä mitään muuta ongelmaa ollut, ei vetänyt vettä sisäänsä tms, mutta pieni kammo siittä tuli. Nyt sitten kun vähänkin on vaarana, että kasvot kastuvat, niin pieni hiljainen nyyhkytys alkaa. Tähän saakka en ole itse vielä pukeutunut uimapukuun, vaan olen antanut ohjaajan hoitaa Juniorin pinnalla pitämistä (3 ohjaajaa - 3/5 lasta - vähintää 1 vanhempi altaassa samaan aikaan), mutta nyt olen miettinyt, että ehkä ensi kerralla jo minunkin täytynee kaivaa simmarit kaapista ja mennä altaaseen, josko Juniori saisi siittä turvallisuuden tunnetta itselleen.