Viime viikolla sain viimeiset liitteet eskarihakuun ja sain tehtyä hakemuksen.

Liitteitä tarvittiin terapeuteilta, päiväkodilta ja lisäksi kopio pidennetyn oppivelvollisuuden suosituksesta, koska päätöstähän ei vielä ole tehty. Lueskelin liitteitä ja totesin, että jos niillä ei erityiseskaripaikkaa heltiä, niin ei sitten millään ja samaa mieltä oli mieskin.

Eskarihakukaavakkeen täyttö ei ollutkaan sitten niin itsestään selvyys. Ensimmäinen vaihtoehto oli selvä ja siihen oli sairaalan suositus samoin kuin puheterapeutinkin, mutta mitä vaihtoehtoja laittaa seuraavaksi. Ensimmäinen vaihtoehtohan on siis dysfaattisille tarkoitettu eskari 9km päässä kotoa. Omalla alueella ei muuta erityiseskarin aloitus päätöstä ei ole vielä ainakaan tehty kuin vain eskari, joka on tarkoitettu sosiaalisista ongelmista ja laajasta kehitysviiveestä kärsiville lapsille. Kumpaakaan näistä ei löydy Juniorilta, mutta se vaihtoehto oli hakemukseen laitettava sillä päiväkoti sijaitsee vajaan kilometrin päässä kotoa. Kolmas vaihtoehto jäikin sitten laittamatta, kun en siihen mitään keksinyt.

Nyt sitten jännityksellä odotetaan mitä tuleman pitää. Sormia ainakin ristissä pidetään kyynärpäitä myöden, että dysfaattisten eskarissa olisi meidän Juniorille paikka.