Viikolla oli Juniorin 6v. neuvola. Hieman liian aikaisin, mutta koska viikolla oli myös kuntoutuspalaveri, niin neuvola oli hyvä käydä ennen palaveria, jotta neuvolankin näkemys asioista oli ajantasalla.

Juniori suoriutui tehtävistä mitä annettiin ihan ok. Motoriikassa - sekä heino- että karkeamotoriikassa - oli hieman tahmeutta ja neuvola suosittelee edelleen toimintaterapian jatkamista. Kuulon puolella oli vasemmassa korvassa korkein ääni hukassa, muuten kaikki sielläkin nyt ok samoin näkö oli ok. Puheen ymmärtäminen vahvaa, mutta tuottaminen kuten arvata saattaa oli käsittämätöntä möngerrystä.

Pituus oli käyrällä yli +1 samoin paino. Pituutta nyt Juniorilla 122,5cm painoa 24,4kg

Kaksi piikkiäkin sai. Molempiin olkapäihin. Toinen piikki kuulemma sattui ja toinen ei ja yksi kyynel vierähti silmäkulmasta. Juniorin mukaan hän ei ollut reipas, kun kyynelkin tuppasi silmästä ulos, vaikka mun mielestä hän oli hyvinkin urhea ja reipas!