Kesä on mennyt niin vauhdilla ihanassa säässä ulkoillen, että tietokonehommat ovat jääneet aivan rästiin. Olemme innostuneet nyt vallan poikien kanssa Geokätköilystä ja sitä onkin nyt lähes kaikki vapaa-ajat tullut tehtyä enempi ja vähempi. Nyt kuitenkin hieman päivitystä tännekin suuntaan.

Kesäkuussa Juniori kävi hammaslääkärissä paikattavana. 

Taas oli jännät paikat äitillä ja Juniorilla. Hyvin kuitenkin meni. Juniori oli nätisti tuolissa. Jossain vaiheessa kyllä pääsi äänetön itku, mutta muuten paikkausurakka onnistui yli odotusten. Kaksi paikkaa laitettiin, toinen oli pysyvä ja toinen väliaikainen. On kuulemma sen verran suuri reikä toisessa maitohampaassa, että siihen ei pysyvää paikkaa voi laittaa. En ihan ymmärtänyt hammaslääkärin juttelua - taisi olla kielimuuri, hän kun on alkujaan venäjältä, joten korostus puheessa on vieras ja hammassanasto minulle outoa.

Syyskuussa jatketaan seuraavan/seuraavien hampaiden parissa.