Viime perjantaina oli kuntoutusneuvottelu päiväkodilla. Mukana terapeutit, vanhemmat ja erityislapstentarhanopettaja sekä lastentarhanopettaja Juniorin ryhmästä.

Hieman oli erikoinen tunnelma palaverissa ja kaikkia hymyilytti kun tuli puhetta, miten Juniori on edistynyt viime palaverin jälkeen. Edistyshän on aivan silmin ja korvin havaittavissa. Puhe on nyt jo niin selvää, että tätä päivää en olisi ihan heti uskonut koittavan. Selkeämmäksi puhe tulee päivä päivältä, kun Juniori lukee koko ajan kaikkia ympärillä olevia sanoja ja näkee, miten oikeasti sanat tulisi ääntää. Juniori lukee myös päivittäin Aku Ankkaa tai joitain kirjoja.

Ennen Juniori sanoi "autota", mutta nyt kun on nähnyt sen kirjoitettuna, niin sana tulee jo oikeaankin muotoon, kun vain poika muistaa sen eli "autoja".

Toki vielä tulee puhe välillä väärin, kuten viikolla kun
Juniori hassutteli ja totesi: "Mä olen hurja Herni."
Minä siihen, että "jaa hurja Herni".
Juniori, että "ei Herni kun Herni".
Me Juniorin veljien kanssa naurettiin kaksin kerroin ja sanottiin,
että: "Sä sanot Herni aina".
Junioria se nauru harmitti, mutta kysyi sitten: " Miten se Herni
kirjoitetaan?"
Minä siihen, "H - E - N - R - I"
Sen jälkeen Juniori sanoi nimen oikein :-)

Tulee myös hetkiä harvenevassa määrin, että en ymmässä mistä Juniori juttelee, kuten viikolla, kun hän oli tehnyt retken eskarin kanssa ja kertoi siitä. Sanasto oli monimutkasita ja mun oli vaikea ymmärtää, että mistä silloin juteltiin.

Palaverissa tehtiin edelleen suunnitelmia, mitä Juniorin kanssa harjoitellaan nyt kevään aikana niin toimintaterapiassa, kuin puheterapiassakin. Myös päiväkoti jatkaa päivittäin erilaisten harjoituksien tekoa, sillä niin terapeutit kuin me muutkin olimme sitä mieltä, että niin vain taitaa olla käsillä lopun alku. Toisin sanoen pelko siitä, että kesän sairaalakäynnin jälkeen korotettu vammaistuki tippuu pois ja niin samalla tippuu sitten terapiatkin.

Tämä ajatusmalli pelottaa ainakin mua henkilökohtasesti. Mitäs sitten, jos Juniorille tulee takapakkia? Mitäs, jos Juniori ei koskaan opi sitä äng-äännettä? Mitäs, jos R-tulee aina vinoon? Mitäs, jos Juniori ei opi koskaan sanomaan J:tä yksittäin oikein, vaikka se sanoihin usein jo oikein tuleekin? Mitäs sitten...

Mitäs sitten, jos Juniori ei opi kunnolla leikkaamaan saksilla? Mitäs sitten, jos kynätyöskentely on aina huonoa ja haparoivaa? Mitäs sitten, jos Juniori ei siedä kaikkia vaatteita ja materiaaleja, koska ne tuntuvat pahoilta? Mitäs sitten, jos Juniori ei ala jälleen saamaan itse sukkia jalkaansa tai niiden jalkaan saamiseen menee se 15 minuuttia/30 minuuttia...?

Kuka ammatti-ihminen meitä auttaisi, vai jälleenkö me joudumme toimimaan itse Juniorin terapeuttina, ohjaajana, opettajana, sitäkö se jatko tulee olemaan jälleen? Sitä, mitä se silloin alussa oli, kun Juniori oli liian nuori terapioihin, silloin kun mun elämään ei tuntunut muuta mahtuvankaan kuin Juniorin jatkuvaa opettamista. Tiesinhän mä, että ei tämä ainiaan tule jatkumaan tälläisenä, mitä se on nyt ollut ja eihän Juniori ole ollenkaan siinä tilanteessa missä se on ennen ollut, mutta edes yksi vuosi vielä, että poika edistyisi vielä vähän ja pääsisi lähemmäksi ikäisiään kaikessa toiminnassa. Edes yksi vuosi.

Kouluvaihtoehto kävi jälleen palaverissa esillä. Moni oli miettinyt, että onko Juniori haettu oikeaan kouluun nyt, kun tilanne on muuttunut niin radikaalisti viimeisen 4kk aikana. No täytyy toivoa, että ratkaisu on ollut oikea ja päätös sieltä tulisi pian, että Juniori ainakin saisi aloittaa koulunkäynnin erityiskoulussa. Siellä olisi pienempi luokka ja aikaa opetella oikeinkirjoittamista, joka tulee olemaan ilmeisesti vaikeaa, koska puheessa on edelleen vääriä taivutuksia/päätteitä ja vokaaleja. Sekä siellä olisi aikaa säätää kynän kanssa enemmän kuin normiluokassa. Ehkä jo kolmannelle Juniori voisi mennä tavalliseen kouluun, tavalliselle luokalle?!