Tosiaan aikaa on kulunut aivan liikaa kanssa, kun en ole saanut tänne mitään kirjoitettua.

Viime vuosi ja tämä kevät ovat olleet raskasta aikaa muun elämän puolelta ja niinpä tämäkin on jäänyt tehtyä, vaikka usein on mielessä ollutkin. Kaksi kuukautta sitten oma äitini kuoli ja kuukausi sitten saatettiin hänet haudanlepoon. Tänään on vuorossa perunkirjoitukset... ehkä tämä tästä.

Mutta niihin Juniorin kuulumisiin.

Koulussa menee yleensä ottaen hyvin. Matemaatiikka on edelleen se Juniorin vahvin alue. Kokeista tulee järjestäen täysiä pisteitä, välillä ainoana luokalta. Lukemistesteissä, jotka luokanopettaja ja erityisopettaja tekivät yhdessä, luetun ymmärtäminen oli Juniorilla ikätasoaan parempi ja lukutekniikka oli ikätasossa.

luetunymm%C3%A4rt%C3%A4minen-normal.jpg

Kirjoittamisen kanssa tehdään paljon töitä samoin muu hienomotoriikka aiheuttaa koulussa ongelmia.

peikko-normal.jpg

Käsityön kanssa kävi taannoin mielenkiintoisesti koulussa. Juniorilla oli sormivirkkausta ja Juniori aina välillä siittä kertoi kotona, että taas oli sormivirkkausta, muuta en siitä sitten kysellyt ja Juniori ei kertonut, kunnes eräänä iltana Juniori aloitti selonteon. Juniori kertoi, että jo osa oli saanut peikkonsa valmiiksi, mutta että hänen sormivirkkauksensa joutuvat aina roskiin ja edistymistä ei ollut tapahtunut peikon suhteen yhtään. Siinä sitten kiinnostuin kyselemään asiasta enemmänkin ja kävi ilmi, että Juniorilla oli sormivirkkaus vaikeaa ja siihen tuli aina solmuja tai möykkyjä, jonka jälkeen opettaja heitti kaikki Juniorin kyhäelmät järjestäen roskiin. Tästä kimpaantuneena päätin itse opettaa Juniorille sormivirkkausta ensin paksummalla langalla ja kun se sillä alkoi sujua otettiin käyttöön 7veljestä lanka, jollaista koulussakin käytettiin. Illat ja viikonloput Juniori virkkasi kotona ketjusilmukoita hitaasti mutta varmasti ja jos möykkyjä tuli kiikutti langan luokseni selvitettäväksi. Pari viikkoa Juniori kerkisi virkata kotona, kunnes peikon piti olla valmis ja niinpä hän vei kotona virkkaamansa langat kouluun. Ihan ei riittänyt virkkaukset tiukasti vessapaperirullaa peittämään, mutta jotain valmista sentään. Muut oppilaat olivat nauraneet Juniorin tuotokselle, mutta minä sitä kehuin hienoksi :-) Ja söpöhän tuo onkin.

Opettajalle laitoin viestiä, että vastaavissa tilanteissa voisi kotiakin asian tiimoilta infota, sillä me kotona voidaan tehdä usein asian hyväksi jotain, ettei viesti tule Juniorin kertomana monta viikkoa myöhässä kauttarantain kerrottuna meille selville.

Muuten siis koulussa menee hyvin ja suurempia ongelmia ei ole ollut. Kavereitakin on jokunen siellä... ensi vuonna sitten Juniori vaihtaa sitten jälleen koulua, vaikkakin luokka pysyy jotakuinkin samana. Pikkukoulusta siirrytään 3-luokalle isoon kouluun, ja opettaja jälleen vaihtuu. Pidennetty oppivelvollisuus paperi sentään on jälleen ajan tasalla ja sillä jatketaan, vaikkakin HOJKS on tältä vuodelta vielä tekemättäkin :-( vaikka siittäkin olen opettajaan ollut yhteydessä jo useamman kerran.